Tuesday 12 September 2017

What's up?


En olekaan käynyt täällä blogissa aikoihin, moneen kuukauteen. Siihen aikaan on sisältynyt paljon kaikenlaista, pääasiassa hyviä juttuja. Kävimme loppukeväästä häämatkalla Indonesiassa, minkä jälkeen matkustin Suomeen. Kesän kohokohtia olivat mm. juhannuksen vietto mökillä kaveriporukalla, aika perheen ja koirien kanssa, minireissu Tukholmaan, melkein viikon purjehdusreissu ystäväni ja tämän isän kanssa Saaristomerellä, päivän vaellus Perämeren kansallispuistossa, saunominen yleisessä saunassa Luvialla ja meressä uiminen, paremmin tutustuminen Turkuun ja Helsinkiin, jazzailu, lukuisat yökyläilyt ystävien ja sukulaisten luona ja ihanan ystäväni polttarit ja häät. Yökyläily on muuten oikeasti ihmisen parasta aikaa; saa viettää laatuaikaa ystävien kanssa ja samalla pääsee erilaisiin illallis- ja aamiaispöytiin ja saattaa siinä sivussa inspiroitua niistä. Ihan paras, raikas kesä. (Teksti jatkuu kuvien jälkeen)
























Tosin, ei se kesä herkkua ihan koko ajan ollut. Välillä ikävä puolison luo vaivasi tosi paljon, ja meinasinkin pakata laukkuni useamman kerran kesän aikana ja lentää takaisin aiemmin. Jos ystäväni häät eivät olisi olleet elokuun lopulla, niin olisin varmaan lähtenytkin. Suomessa ollessani minua huoletti erityisesti se, että meidän Abu Dhabin kodissa huomattiin vesivahinko ihan kesän alussa ja mieheni piti hoitaa tätä asiaa yksin. Kylpyhuoneen katosta valui vettä ja katon maali kesi pois. Lyhyesti kerrottuna koko rumba asian kanssa kesti sen reilun kaksi kuukautta. Huoltomiehet lupasivat korjata, mutta eivät tulleet. Lupasivat uudelleen, eivät taaskaan tulleet. Katto meni homeeseen, uhkasimme muuttaa pois. Huoltomiehet lupasivat taas tulla, eivät tulleet. Mietin, kenelle täällä pitää huutaa tai maksaa, jotta homma toimii. Lämmintä vettä ei tullut koko kesänä. Lopulta tuli kuitenkin se päivä, kun joku ihan oikea korjaaja saapui. Vanha katto poistettiin, putket korjattiin ja uusi katto tehtiin tilalle. Viikko korjaamisen jälkeen meiltä hajosi toinen ilmastointilaite, jonka hajoamisen seurauksena katto vuosi taas vettä. Se korjattiin onneksi nopeasti, mutta nyt toinen ilmastointilaitteemme on vähän heikohkonlainen ja kylpyhuoneen katossa näkyy taas halkeama, joka vaikuttaa kostealta. Mä olen jo ihan zen tämän asian kanssa, kun ei näiltä voi välttyäkään.

Olen ollut täällä nyt melkein kolme viikkoa, ja Suomeen saapui kuulemma syksy heti lähtöni jälkeen. Lensin tällä kertaa Istanbulin kautta ja kaikki meni oikein hyvin. Istanbul - Abu Dhabi välille sain viereeni koneessa saudi-arabialaisen miehen. Olen ennenkin tavannut lennoilla kivoja ihmisiä, mutta nyt oli ihan poikkeuksellisen mukavaa matkaseuraa. Hän kertoi omasta elämästään Saudeissa, opiskelustaan ja työstään ulkomailla ja perheestään (hänellä on meksikolainen vaimo ja kaksi lasta). Voitteko kuvitella, että heidän perheessä puhutaan lapsien kanssa neljää kieltä; arabiaa, espanjaa, koreaa (ovat asuneet vaimonsa kanssa ennen Etelä-Koreassa) ja englantia. Aikamoinen kombo! Juttelimme politiikasta, uskonnoista (jep,ei pysytty ihan kevyissä aiheissa) ja vaikka mistä, sain kysellä mitä nyt mieleeni tuli. Kävi vielä siten hassusti, että tiedämme yhden saman ihmisen. Maailma on pieni! Lennon laskeuduttua sanoimme heipat ja toivotimme toisillemme onnellista loppuelämää. Kiiruhdin noutamaan matkalaukkujani ja hän jäi odottamaan jatkolentoaan.

Abu Dhabin lentokentällä minua vastassa oli tutun näköinen mies punainen ruusu kädessään. Väkijoukon paljoudesta huolimatta näin heti, että tuo tuolla on minun. Olimme lähes kolme kuukautta eri maissa, ja vaikka olen edelleen sitä mieltä, että pariskunnan osapuolien on hyvä olla välillä myös erillään, oli tuo kolme kuukautta jo ehkä vähän liian pitkä aika. Vitsailin, että meidän pitäisi käydä muutamilla treffeillä, ennen kuin aletaan nukkua samassa sängyssä.

Arki alkoi melkein heti. Kotoilun lisäksi olen nähnyt täällä asuvia ystäviäni ja jatkanut uimista, sekä katsoin yhden tosi hyvän sarjan, Handmaid’s Talen. Suomi-koulu alkaa ensi viikolla ja opettajan hommat siellä jatkuvat ja sitten onkin pian jo joulu. On tämä kahden maan välillä eläminen aikamoista kaksoiselämää, ei siitä pääse mihinkään. Aika menee niin nopeasti, että huh.

Wednesday 26 April 2017

Mitä tehdä Abu Dhabissa?


Matkavinkkejä Abu Dhabin suunnalle kysellään aina välillä, joten tässä niitä olisi vähän kattavampikin paketti.

Vieraile Sheikh Zayedin moskeijassa

En voi tarpeeksi hehkuttaa sitä, miten upea tämä kaupunkimme suurmoskeija on. Vierailu kannattaa ajoittaa mille tahansa muulle päivälle paitsi perjantaille, sillä silloin on rukouspäivä ja moskeija on suurilta osin päivää turisteilta suljettu. Moskeijaan meno on ilmaista, ja paikan päältä saa itselleen abayan käynnin ajaksi. Moskeijalla on tavallisesti aika paljon turisteja. Kengät jätetään ulkopuolelle, ja pääset viileää marmorilattiaa pitkin pääsaliin. Moskeijan sisältä löytyy maailman isoin kristallikruunu ja taidokkaasti tehty kokolattiamatto, arabialaista taidetta unohtamatta.

Vinkki: Moskeija näyttää upealta päivänvalossa, mutta auringon laskettua se on jopa taianomainen. Ajoita käyntisi siten, että saavut ennen auringonlaskua, täten kokemus moskeijan näkemisestä on vielä hienompi.



 Kiertele museoita ja tutustu Emiraattien historiaan

Emiraattien historiaan voit tutustua muun muassa Qasr Al-Hosn näyttelyssä tai Heritage Villagessa. Museoita on tällä suunnalla muitakin ja moni jo odottaa erityisesti Louvren avautumista. Se ei ole kuitenkaan vielä yleisölle avoin, mutta on tiedotettu, että any day now… Tosin se todennäköisesti tarkoittaa, että vuoden 2018 puolella.

Aamukävely Cornichella

Abu Dhabin rantaa pitkin menee useita kilometrejä pitkä kävelykatu, Corniche. Vuoden viileämpään aikaan kävelykadulla näkee paljon ihmisiä juoksemassa tai kävelemässä. Cornichelta käsin voit nähdä kaupungin rantaviivaa ja rakennuksia. Huomioi, että kadun vieressä kulkee myös vilkas autotie.


Rentouttava rantapäivä Saadiyat Beach Clubilla

Päivä Saadiyat Beach Clubilla on kaukana arjesta - se on luksusta. Saadiyat Island sijaitsee noin vartin ajomatkan päästä Abu Dhabin keskustasta, ja vaikka se on saari, niin sinne voi ajaa autolla. Sisään päästyäsi voit valita aurinkotuolisi uima-altaan läheisyydestä tai suoraa rannalta, tai jos haluat kokemuksesta erilaisen, niin voit valita vaikka kokonaan oman cabanan. Pyyhkeet tulevat talon puolesta ja pullovesikin on ilmaista. Voit nauttia lounaan auringonoton lomassa ja jos mielesi tekee drinkkiä, niin täällä tarjoillaan myös alkoholia. Nautinnon maksimoidaksesi voit juoda kookosvettä suoraa kookospähkinästä ja syventyä lempikirjasi tapahtumiin. Sinulla on mahdollisuus mennä myös rannalle kävelemään tai uimaan, ja sieltä voitkin löytää kauniita simpukoita. Uima-allas suljetaan auringonlaskun aikoihin, ja nautittuasi päivän valosta, voit suunnata sisätiloihin spahan. Spassa on sauna (kyllä, sellainen suomalainen!), höyryhuone, kylmäallas ja lämmin poreallas, rentoutumishuone, suihkuhuoneet, pukuhuoneet ja vessat. Suihkutiloista löydät shampoota, hoitoainetta ja suihkusaippuaa.


Tarvitset mukaan aurinkovoidetta, aurinkolasit, uimapuvun tai bikinit ja lompakon. Lysti kustantaa aikuiselta arkipäivänä AED 220, pariskunnalta AED 370, 13-17-vuotiaalta nuorelta AED 110 ja 3-13-vuotiaalta lapselta AED 75. HUOMIOI, että viikonloppuisin (pe-la) ja juhlapyhinä nämä sisäänpääsyhinnat tuplaantuvat (paitsi pienten lasten osalta). Kannattaa siis ajoittaa vierailu arkipäivälle. Ruuista ja juomista veloitetaan erikseen.


Rentouttava rantapäivä tai iltakävely Saadiyat Public Beachilla

Jos haluat rannalle, mutta et halua kuluttaa siihen suuria summia, voit viettää rantapäivän Saadiyat Islandin Public Beachilla. Ranta sijaitsee myös Saadiyat Islandilla vartin päässä Abu Dhabin keskustasta. Sisäänpääsy kustantaa AED 25 aikuiselta. Ikävä kyllä lasten hinnastoa en löytänyt mistään, mutta oletan hinnan olevan tämän tai halvempi. Alueella on vessat, pukuhuoneet, suihkut sekä aurinkotuoleja. Paikalta löytyy myös kioski ja jäätelökoju. Koska Saadiyat Islandin heikkaranta on pitkä, tämä on ihan samaa rantaa kuin Saadiyat Beach Clubin ranta, n. 20min kävelymatkan päässä tosin.

Olemme menneet rannalle muutaman kerran illalla kävelylle ennen auringonlaskua. Public Beachilta on kiva kävellä rannan suuntaisesti oikealle, kerätä matkan varrelta simpukoita ja mennä lasilliselle vaikka Saadiyat Beach Clubin puolelle. Sieltä saa myös taksin helposti.



Koe perjantaibrunssi

Olet todennäköisesti käynyt perjantaibrunssilla jos asut Emiraateissa, mutta jos et asu tällä suunnalla, niin tämä on sinulle uusi juttu. Perjantaibrunssi järjestetään monissa hotelleissa ja ravintoloissa perjantaipäivisin, ja isäänpääsymaksulla saa syödä ja juoda niin paljon kuin haluaa. Vaihtoehtona on myös brunssi, mihin sisältyy alkoholitarjoilu. Oma suosikkini on Shangri-la hotellin Sofra Bld, missä on livemusiikkia, upeita ruokia eri puolilta maailmaa (erityisesti aasialaiset ruuat ja osterit ovat mieleeni) ja hyviä margaritoja. Muut brunssit tuskin kalpenevat tälle, vaan valinnanvaraa löytyy. Brunssi kannattaa varata etukäteen, sillä ne myydään usein loppuun.

Osallistu aavikkosafarille

Monet eri firmat järjestävät aavikkosafareita, me olemme käyttäneet Desert Rose nimistä firmaa. Safari kannattaa varata etukäteen ja safaripäivänä auto tulee hakemaan teidät suoraa hotellilta. Abu Dhabista ajetaan n. tunnin verran pois päin ja jossain kohtaa matkaa siirrytäänkin autotieltä keskelle aavikkoa - kirjaimellisesti. Kuskit ajeluttavat kyytiläisiä pitkin korkeitakin dyynejä, mikä on monelle ollut hauska kokemus. Päivän aikana pääset katsomaan kameleita ja haukkoja, syömään arabialaista ruokaa ja katsomaan arabialaista tanssia. Safarilla on mahdollisuus myös koittaa hiekkalautailua, shishan polttamista ja halukkaat saavat myös hennatatuoinnin. Safarin päätteeksi sinut tuodaan takaisin hotellille. Lysti kustantaa yhdeltä henkilöltä noin AED 300.


Tee päiväretki Dubaihin

Dubaihin pääsee sekä bussilla että taksilla. Bussilla matka kustantaa noin AED 25 suuntaansa ja taksilla sama matka on noin AED 300 suuntaansa. Dubai on melko lähellä (n. 1,5h ajomatkan päässä), joten samaan lomaan voi yhdistää kaksi eri kohdetta. Dubain nähtävyyksiä ovat mm. maailman korkein rakennus Burj Khalifa ja maailman suurin ostoskeskus Dubai Mall. Kävin aiemmin perheeni kanssa Dubaissa sijaitsevassa Butterfly Gardenissa, josta pidimme paljon. En tässä keskity kuitenkaan sen enempää Dubaihin, sillä en voi sanoa tuntevani kaupunkia juurikaan.


Vieraile kullanhohtoisessa Emirates Palacessa

Vierailu Emirates Palacessa on maksuton. Voit saapua taksilla suoraa pääovelle ja kävellä sisälle. Sisällä voit ihailla arkkitehtuuria ja taidetta, bling blingiä löytyy. Maistuisiko kahvi ja leivos kultahipuilla? Täältä löytyy. Emirates Palacen sisällä on pari turistikauppaa ja hienompia korukauppoja, missä itselläni meni vallan pää pyörälle kaikesta siitä kimalluksesta. Emirates Palacessa on mahdollisuus nauttia high tea tai vaikka perjantaibrunssi. Pukukoodina siisti vaatetus. Tosin viime viikolla näin aasialaisia tyttöjä minishortteissa ja narutopeissa täällä...


Näe kaupunki lintuperspektiivistä Etihad Towersista käsin

Etihad Towers sijaitsee Cornichella, aivan Emirates Palacen lähellä. Etihad Towersissa on mahdollisuus päästä katsomaan kaupunkia heidän näköalapaikaltaan, 300 metrin korkeudelta, kerroksesta 74. Erityisen hienoja näköaloja on luvassa, sillä lähistöllä on Emirates Palace sekä hallitsijan uusi ja vanha palatsi. Pääsy näköalapaikalle kustantaa AED 75/hlö (ja jos oikein ymmärsin, niin AED 50 voi tästä summasta käyttää virvokkeiden ostamiseen).


Shop till you drop

Shoppailumahdollisuuksia löytyy, onhan tänne ripoteltu ostoskeskuksia enemmän kuin tarpeeksi. Oma suosikkini on Abu Dhabi Mall, joka on kompaktin kokoinen. Jos haluaa enemmän valikoimaa, niin suuntaisin Yas Islandin Yas Mallille, siellä saa kulutettua tunnin jos toisenkin...tai koko päivän. Sieltä löytyy vaatekauppoja, sisustusliikkeitä, iso karkkikauppa, paljon ravintoloita ja paljon muuta. Valitse mukavat kengät jalkaan! High end brändejä haluavalle neuvoisin reitin Galleria Malliin Al Maryah Islandille, eli meidän naapurisaarelle. Sieltä löytyy mm. Louis Vuittonin ja Pradan liikkeet, sekä kivoja kahviloita ja hyvä sushipaikka nimeltä Sushi Art. Meikkejä haluavalle tiedoksi, että Sephoran liikkeet löytyvät ainakin Al Wahda Mallilta, Abu Dhabi Mallilta, Galleria Mallilta ja Yas Mallilta. Tuliaisia voi ostaa vaikka WTC Mallin Souqista. Hintataso on joidenkin brändien ja tuotteiden kohdalla reippaasti kalliimpi kuin Euroopassa, joten siihen kannattaa kiinnittää huomiota. Hinnoista yleisesti sen verran, että jos jaat hintalapussa olevan lukeman neljällä, olet lähellä sen euromääräistä arvoa. Esimerkiksi AED 100 = 25 euroa.


Suuntaa viheriölle

Abu Dhabista löytyy useampikin golfkenttä. En itse golffaa, mutta olen vieraillut kentillä ystävieni mukana muutamia kertoja. Lähempänä keskustaa on Abu Dhabi City Golf Club, lähempänä lentokenttää on Abu Dhabi Golf Club ja Saadiyat islandilla on vielä Saadiyat Beach Golf Club.

Tutustu alueen mangovemetsään kajakkireissulla

Eastern Mangroves hotellin takaa lähtee kahdenkin eri firman kajakkeja. Näistä itselleni tutumpi firma on Noukhada (kajakit löytyvät Carluccios-ravintolan läheltä). Kajakin voi vuokrata itselleen hintaan AED 110-160. Opastettu retki kustantaa AED 300. Kajakit kannattaa varata etukäteen, mutta olen joskus mennyt paikalle myös ilman varauksia ja saanut silti kajakin. Mangrove Parkissa on mahdollisuus nähdä lintuja, rapuja, kaloja, meduusoja ja hienoja maisemia. Varaa mukaan vettä, aurinkorasvaa ja hattu. Pitkähihainen paitakaan ei ole pahitteeksi, ja jaloillakin on hyvä olla suojaa. Huomioi kuitenkin, että kajakkiin tulee väistämättäkin vettä, joten housusi kastuvat märiksi. Kannattaa valita päälle bikinit tai shortsit ja peittää jalat vaikka huivilla. Ylimääräiset tavarat voi kajakoimisen ajaksi jättää laiturille Noukhadan miesten vahdittaviksi. Noukhadan kautta voi vuokrata myös SUP-lautoja.



Nauti lomastasi :)

Saturday 1 April 2017

Sääolosuhteista

Jatketaan nyt sää-teemalla kun on vauhtiin päästy. Tämä kevät on ollut sääolosuhteiden puolesta melko mielenkiintoinen. Talviaikahan mielletään Abu Dhabissa vuoden parhaaksi ajaksi, kun ei ole liian kuuma ja silloin myös lomailijat haluavat tänne tulla. Tänä vuonna kevät on ollut kuitenkin aika epävakainen sateineen ym., mutta olemme tässä saaneet kokea muitakin sääolosuhteita kuin sateita. Esimerkiksi..

Selkeitä, suorastaan raikkaita aamuja


Sumuisia aamuja

Upeita, aurinkoisia päiviä


Tuulisia päiviä


Pilvisiä päiviä

Hiekkamyrskyjä

Rauhallisia, tyyniä iltoja


Tunnelmallisia auringonlaskuja

Leiskuvia öitä
En ole ottanut tätä kuvaa itse, vaan se on lainattu täältä.

Kevät etenee ja pian on taas kuumien, kosteiden ja hikisten päivien aika.

Friday 31 March 2017

Keinotekoisesti tehtyä sadetta


Luin viime viikolla artikkelin siitä, miten täällä Emiraateissa on testattu could seedingiä eli eräänlaista keinotekoista sateen tekemistä (tälle ei taida löytyä suomeksi mitään järkevää sanaa). Kyllä, luit oikein. Itse asiassa “testaaminen” on vähän väärä sana, sillä cloud seedingiä on tehty täällä jo 1990-luvun loppupuolelta saakka. Vuodesta 2001 alkaen cloud seeding on ollut säännöllistä, ja esimerkiksi viime viikolla näitä cloud seeding-lentoja tehtiin n. 20 kertaa.

No mutta, mikä ihmeen cloud seeding? Yksinkertaisesti selitettynä cloud seeding tapahtuu niin, että kun taivaalla havaitaan oikeanlaisia pilviä, niin täältä lähtee lentokone pilveä kohti ja pilven sisällä ollessaan se vapauttaa pilven sisälle tietynlaista suolaa. Suola auttaa vesimolekyylejä kerääntymään yhteen ja sade alkaa n. 15-20 minuutin kuluessa. Vaikka sateen alkuun saattaminen tapahtuukin keinotekoisesti, ei alas satava vesi itsessään ole keinotekoista, vaan se on ihan tavallista sadevettä.

Syy cloud seedingin taustalla on hyvin ymmärrettävä aavikkovaltiota ajatellen: samalla kun pohjavesivarannot ehtyvät, kasvava populaatio ja teollisuus kaipaavat koko aika lisää juomakelpoista vettä. Tällä hetkellä suuri osa vedestä tulee desalination tehtaista, eli tehtaista missä merivedestä tehdään käänteisosmoosin avulla juomakelpoista makeaa vettä. Juomakelpoisen veden tuottaminen on tällä keinolla on kuitenkin kallista ja energiaa kuluttavaa, joten muitakin vaihtoehtoja veden tuottamiselle tutkitaan jatkuvasti. Ilmastoa ja sen muokkausta on tutkimassa myös suomalaisvahvistus, tutkimusprofessori Hannele Korhonen Suomen Ilmatieteen laitokselta.


Cloud seeding = rankkasateet?

Lukemani perusteella cloud seedingin ei ole lisännyt sateisia päiviä, mutta sademäärät ovat sen ansiosta kasvaneet. Cloud seedingin avulla sateen määrää voidaan ilmeisesti lisätä n. 10-30%, mutta sen suuremmiksi lukujen ei pitäisi kasvaa, tai niin ainakin artikkeleissa haastatellut asiantuntijat sanovat. Ennen vuoden sademäärä on ollut 120mm, mutta nyt on ajoittain ollut päiviä, jolloin on satanut esimerkiksi 287mm yhden päivän aikana. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Suomessa sademäärä on ollut viime vuonna (2016) n. 650mm ja heinäkuussa satoi 75mm. Yhden vuorokauden aikana saatu sade-ennätys on mitattu Espoossa vuonna 1944, jolloin vettä tuli vuorokauden aikana 198mm.

Lähteet:
Khaleej Times: Artificial rain in the UAE? Experts speak
The National UAE: Cloud seeding may have increased the amount of rain across the UAE
The National UAE: Cloud seeding over UAE 'played a part in record March 2016 rainfall'
UAE Research Program for Rain Enhancement Science - Prof. Hannele Korhonen
Ilmatieteen laitos: sääennätyksiä